Page 1 of 2

Volvo Duett '67 b18

Posted: Fri Jan 12, 2018 5:39 pm
by Bluewest
Tuli hankittua ensimmäinen harrasteauto. Olen pitkään haaveillut mm. kuplasta, mutta koiraharrastuksen vuoksi ajattelin hankkia jonkun vähän isomman laitteen, johon mahtuu myös koirat häkkeineen.

Volvo juuri ostettuna syksyllä 2017, löytyi täältä Lahdesta.
Image

Image

Auto oli ollut edellisellä omistajalla n. 15 vuotta ja katsastettu vain muutaman kerran. Auto on rakennettu tähän kuntoon vuonna 1982, tosin väri on alkuvuosina vaihdettu tähän sinisempään. Leimahan oli kylmä ja hetihän piti päästä ajelemaan.
Jarrujen herkistelyllä, muutaman paikan hitsaamalla sekä valojen tsekkauksella leima irtosikin.


Image

Image

Image

Kaasutin hiukan tulvi moottorin sammuttamisen jälkeen. Vika korjaantui ainakin osittain laittamalla neulaventtiilin alle ylimääräisen kupariprikan. Bensapinta jäi näin vähän alemmaksi.

Image

Image

80-luvulla laitetut kitit hiukan irtoilevat sieltä täältä, vaikka yleisilme onkin aika siisti. Tarkoitus olisi kyllä tämä maalata kokonaan aikanaan
Image


Sisustakin on aika jännän värinen, yllättävän ehjä kuitenkin...

Image

Image

Image

Image

Vakioratti hommattiin jo tämän rallimallin tilalle
Image

Loppukesästä tällä ajeltiin aika reippaasti, käytiin parissa cruisingissa ym ajelua

Image

Image

Image

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Fri Jan 12, 2018 5:45 pm
by sbc350
Image

Tää on kyllä kiva peli, paljon ajeltiin tosiaan, kun leima saatiin :mrgreen:
Sini tosiaan itse on tehnyt kaikki hitsaus ym huoltohommat tähän, samalla opettelee duunailemaan näiden vanhojen autojen kanssa 8-)

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Fri Jan 12, 2018 10:40 pm
by Pikku-Kalle
Nonii, siistiä että Sini laittelee ite ja vielä kirjottelee tänne tarinaa! 8-)

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Sat Jan 13, 2018 11:13 am
by Kuupo
Duetti on kyllä kivan näköinen ja jalostettuna saa mieleisensä. Hyvä hyvä!!

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Sat Jan 13, 2018 2:11 pm
by Camino79
Multa saa ainakin aina pelkkää plussaa kun on vanhoista volvoista kyse! :lol:

Ruosteet noista kaarista kannattaa varmaan ottaa aika äkkiäkin kiinni kun tuo kitin alla muhiminen jouduttaa mädäntymistä aika lailla ;)

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Sat Jan 13, 2018 2:35 pm
by sbc350
Camino79 wrote:Multa saa ainakin aina pelkkää plussaa kun on vanhoista volvoista kyse! :lol:

Ruosteet noista kaarista kannattaa varmaan ottaa aika äkkiäkin kiinni kun tuo kitin alla muhiminen jouduttaa mädäntymistä aika lailla ;)


Juu niihä se tekee. Oikeestaan vaan kuskin ovesta on lähössä isompi pala kittiä ja tosta toisesta takalokarista. Kattoo ny millon olis varaa toi maalaushomma tehdä. Ricon kanssahan siitä on jo vähän alustavasti puhuttukin 8-)

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Sun Jan 14, 2018 11:23 am
by Camino79
Mitä mitä?! Tokko hennokkaan ite maalata ;)

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Sun Jan 14, 2018 8:07 pm
by sbc350
Joo oli tarkoitus saada siitä hieno :lol:

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Mon Jan 15, 2018 7:54 am
by Camino79
Ettei se surullisen kuuluisa mopo vaan alkais karkaamaan lapasesta? :lol:

Re: Volvo Duett '67 b18

Posted: Sun Jan 21, 2018 1:28 pm
by kaarlo kadett
Nätin näköinen, ei kaipaa muutoksia ainakaan ulkoasuun, sisustan väri kieltämättä erikoinen siniseen autoon. En silti ehjää purkais pelkän värin takia. Pelkään kans et originaali pieni kaasutin ja virranjakaja paketti menettää paikkansa . Kiva myös et sinikin tekee remppaa.